26. elokuuta 2014

Viikon käsityöyrittäjä - Susanna Mattheiszen

Toissaviikolla haastattelin Soja Murtoa, ja nyt on hänen vuoronsa. "Valitsin haastateltavaksi Työhuoneen Susannan. Ensin olin hänen tuotteidensa fani, sitten olimme saman kylän yrittäjäkollegoja, sitten jo teimme yhteistyötä ja nyt olemme ystäviä sekä kaikkea edellämainittua" Soja kertoo. 


Kuka olet? Mistä tulet? Minne olet menossa?

Olen Susanna Mattheiszen, Uudellamaalla syntynyt, nykyisin Imatran Immolassa  viihtyvä 40-vuotias naisolento. Mihinkään en ole enää menossa.

Kuinka kauan olet ollut käsityöyrittäjä ja miten siihen päädyit?

Perustin Susannan Työhuone -nimisen yritykseni heinäkuussa 2010, eli juuri on tullut neljä vuotta täyteen. Sitä ennen taisin noin vuoden ajan harjoitella yrittämistä osuuskunnan jäsenenä.
Tie yrittäjäksi oli pitkää itseni etsiskelyä, mutta kiteytän sen kolmeen vaiheeseen:
Ensimmäinen vaihe: Ikinä en ala yrittäjäksi! Ja käsityöllä nyt ainakaan ei elä!
Toinen vaihe: Ei minusta vaan ole normaaliin työelämään. Miten pääsee eläkkeelle?
Kolmas vaihe: Yrittäminen on ehdottomasti mun juttu: itsenäisyys, oma määräysvalta, oma tahti, rakkaus omaan tuotteeseen.
Se, että päätuotteekseni muodostui bambuinen tiskirätti, oli oikeastaan silkka vahinko.

Mistä ammennat tuotteidesi kuva-aiheet?

Asioista, joista itse tykkään. Jos yritän piirtää jotain itselleni merkityksetöntä, siitä ei tule yhtään mitään. Viimeksi yritin saada asiakkaalle aikaan kuvaa partacolliesta, ja muutuin lähes kädettömäksi tyhjän paperin edessä.



Jos voittaisit lotossa miljoonia, mihin kolmeen asiaan ensimmäisenä käyttäisit rahaa?

Maksaisin pois lainamme ja sitten palkkaisin perinnerakentamisen ammattilaisia saattamaan kotimme juuri sellaiseksi, kuin se haaveissani on. Toiseksi hankkisin unelmakodit äidilleni, anopilleni ja sisaruksilleni. Kolmanneksi matkustelisin paljon puolisoni kanssa ja käyttäisin loput rahat normaaliin elämiseen.

Miten hemmottelet itseäsi? Tai miten hemmottelisit, jos rahalla ei olisi väliä?

Olen aina hemmotellut  itseäni mieluiten herkuttelemalla, mutta sen haittapuolet alkoivat näkyä kropassa. Olenkin etsinyt uusia hemmottelumuotoja esimerkiksi elokuvissa käymisestä ja törsäämällä liikaa rahaa Playmobil-leluihin. Jos rahalla ei tosiaan olisi väliä, Playmobil-maailmani olisi varmasti valtava ja lisäksi minulla olisi myös Barbie-maailma.

Mikä on kauneinta maailmassa?
Minulle ylipäänsä kaikki kaunis on tärkeintä maailmassa. Olen hyvin visuaalinen ihminen ja kaunis ympäristö on minulle elinehto. Mutta kaikkein kauneinta, mitä olen koskaan saanut katsella ja kokea, ovat olleet Alpit. Vuoriston kauneus oli sellaista, että sen kokemiseen eivät aistini tuntuneet edes riittävän - se oli jotain niin pakahduttavaa!



Kenet haastat haastatteluun seuraavaksi?

Haastan Heini Perälän Handmade by Heini -yrityksestä, koska meitä yhdistää rakkaus kirkkaisiin väreihin ja maatuskoihin.

3 kommenttia:

  1. Ihana tuo sinun haave perinnerakentajien palkkaamisesta, sen tekisin itsekin, jos muuttuisin rikkaaksi! Partacollie kuulostaa haastavalta piirrettävältä :) Kivointahan se on tehdä sitä, mistä ite tykkää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Partacollie on eläin, jonka molemmat päät näyttävät ihan samalta... :o

      Poista
    2. :))) mut sithän riittää että piirtää vain toisenpään, kopioi ja kääntää peilikuvaksi :)

      Poista