15. elokuuta 2014

Päiväkirja käsityöyrittäjän arjesta

Tässä postauksessa kerron teille lukijoille, millainen on juuri minun arkeani käsityöyrittäjänä. Meitä on monenlaisia, monen eri toimialan käsityöyrittäjiä, mutta jokaisella on sama palo tehdä tätä työtä, tehdä se parhaalla mahdollisella tavalla.

Minulle itselleni työni laatu, sekä käytettävyys koruissa merkitsee paljon, laatu on niitä avainasioita, joista pidän kiinni.

Mutta, mennäänpä tähän päivään ja siihen, miten päiväni alkoi ja eteni.

Tiistai 5.8.2014
Aloitin työt tänään  vasta klo 11.00 koska aion jatkaa iltaan asti korujen tekemistä. Päivään on toki mahtunut paljon muutakin. Jokaisen kuukauden viides päivä on myös tilitoimistoaineiston teko, että se on ajoissa tilitoimistolla. Se vie oman aikansa koneella. Kuitit ja muut skannaan aina, käytän muutenkin paljon sähköpostia asioiden hoidossa. Tarkistan yrityksen pankkitilin, mitkä suoritukset näkyvät jo, mitkä eivät vielä.

Kuvassa tietokoneeni näyttö, ja taustakuva, muistutuksena itselleni lause: "Ainostaan sanakirjassa menestys tulee ennen työtä".  Kuulin jossakin, en enää edes muista missä yhteydessä tai keneltä tuon kyseisen lauseen, viisas sanonta, sillä näinhän se on  joten lause päätyi koneeni työpöydän taustakuvaksi.


Sitten onkin aika aloittaa korujen tekeminen, tällä hetkellä minulla ei ole yhtään tilaustyötä tekeillä. Eli nämä päivät menevät siihen, että teen verkkokauppaan koruja, vähän muutakin kyllä. Metallit jätin tänään rauhaan, olisi ollut melkoisen lämmin istua polttimen kanssa, ja siksi päädyin tekemään helmikoruja. Millaisia, se selviää sitten kun verkkokauppa avataan.

Jokaisena työpäivänä, joita minulla on viikossa kuusi, eli myös lauantai, yritän illansuussa pitää pienen tauon, jolloin lähden lenkille. Koska teen paljon työtä istuen, on pakko huolehtia myös itsestään sillä istuminen on niitä asioita, jolla pilaa äkkiä niska-hartiaseutunsa. Sama juttu on jalkojen verenkierron kanssa, jos istuu koko ajan, ja monen monta tuntia peräkkäin, minun ainakin on pakko nousta jaloittelemaan välillä.

Töitä tehdessäni kuuntelen paljon musiikkia, koska luovuuteni on parhaimmillaan kun kuuntelen mieleisiä lauluja, jotka tuovat mieleen muistoja monista hyvistä hetkistä. Myös ilta ja yö ovat minun aikaani, jolloin saatan tehdä töitä ihan hyvin, koska perhe nukkuu. On hiljaista, kuulokkeet korvilla on kiva tehdä töitä, nauttia siitä, että on yksin, tekee jotain, mitä rakastaa ja minkä tekeminen tuntuu hyvältä aina vain.

Keskiviikko 6.8.2014
Aamuni alkavat lähes samalla tavalla joka päivä, paitsi sunnuntaisin, siinä olen ehdoton, en tee töitä sunnuntaina, vaan kaikkea sellaista, mikä on myös tärkeää korujen lisäksi. Lyhyesti sanottuna sunnuntai on minun ja perheeni oma päivä.
Pitkälti tiistain kaltainen päivä on tämä keskiviikko ollut. Postista tupsahti kaipaamani korutarvikkeet, joita tilasin koska huomasin että tietyt osat alkavat loppua. Verkkokaupan muokkaaminen pitää kiireisenä,ja kuviakin olisi otettava koruista, hinnoiteltava, lisättävä kuvineen verkkokauppaan.

Torstai 7.8.2014
Nukuin pidempään kuin aioin, torkutin puhelimen kelloa, ja sekös harmitti. Koetan kääntää harmin tunteen positiiviseksi energiaksi, ja etsiä arjestani ne hyvät hetket. Kaatuiko maailma, kun nukuin pidempään? Kuka käski katsella tabletilta elokuvaa yömyöhään? Mitä menetin, siksi että nukuinkin pidempään? Miten otan kiinni sen ajan, jonka jäin töissäni jälkeen? Kaikkiin kysymyksiin löysin vastauksen, maailma pysyi paikallaan, työt etenivät, joten, ei aihetta stressiin sittenkään.

Tässä työssä itsekuri on tärkeää, ja  kun tekee töitä yksin, on muistettava istua kiltisti työpöydän vieressä, mutta myös muistettava tauottaa työtään. Sain päivän aikana avainnauhat valmiiksi, nyt onkin erilaisia avainnauhoja jotka eivät tule kaulaan, vaan ihan muualle, minne, se paljastuu vasta kun verkkokauppa avataan.

Perjantai 8.8.2014
Kello soi 7.45, aamukahville, muut aamun puuhat, tiedossa olisi kuvausta, hinnoittelua, oikeastaan hinnoittelu on aina se vaikein osuus. On laskettava millainen hinta on työmäärään nähden oikea, arvonlisäverot ja muut maksut, ja se, että voittoakin pitäisi myydystä korusta tulla. Jos puhutaan useiden satojen korujen myynnistä, voittoprosentti on ihan eri luokkaa. Tosin silloin kyseessä on usein massatuotanto, jota haluan välttää. Ja tänä samaisena päivänä päähän pälkähti idea, jonka alku on oikeastaan tuttavaperheen kuistilla, mitä siitä on tulossa, se nähdään aikanaan. Ideaa on vielä muokattava, hiottava loppuun, ja nyt kyse onkin metalleista.

Lauantai 9.8.2014
Hereillä kello 9.00 aikaan, aamukahvit tietokoneella sähköposteja ja päivän lehdet lukien. Korujen tekeminen alkoi n. 10. 00 aikaan, päivällä pieni tauko koska haluan lenkille, sauvat käteen, puhelimesta napit korville, antaa mukavasti vauhtia kun kuuntelee lempimusiikkiaan. Suuntaan useimmiten hiljaisille poluille, joissa ei ole paljoa vastaantulijoita, en hae niinkään sosiaalista elämää lenkillä käydessäni, vaan lenkkeilen itseni, ja oman työkykyni vuoksi, jotta jaksan mahdollisimman pitkään tehdä töitä.
Lauantai on lempipäiväni, illalla luvassa sauna, koruja voi tehdä yömyöhään, sunnuntaina nukun pitkään, eikä ole kiire minnekään.

Sunnuntai 10.8.2014
Vapaapäivä

Maanantai 11.8.2014
Aamukahvilla ja sähköposteja lukiessani yrityksen sähköpostiin oli tullut kysely tietynlaisesta korusta, jonka lupasin luonnostella käsin piirtäen, skannata ja lähettää asiakkaalle sähköpostiin. Jos sitten asiakas pyytää muutoksia, teen ne, ja lähetän uuden skannatun kuvan.
Muuten päivä meni tehdessä koruja verkkokauppaan, kiire taitaa tulla, välillä lähes ahdistaa, aikaa on vähän reilu kuukausi, kaiketi jatkan päiviä yöstä, ja yritän saada kaiken ajallaan valmiiksi.

Jossain välissä muiden töiden ohella tein myös seuraavan riipuksen, joka menee 8- vuotiaalle tyttärentyttärelleni, pinkkiä, tottakai. Melko varmasti päädyn nahkanauhaan tässä korussa, saa näppärästi kaulaan, ja pois kaulasta. 

Tässä hieman minun viikkoni kulkua, paljon muutakin ehtii tapahtua, puhelimeen vastaamista, välillä lenkille kun tauon paikka on tarpeen. Ilolla kuitenkin teen tätä, vaikka oma palkka ei suuren suuri olekaan, on hienoa tehdä jotakin mitä rakastaa, ja nähdä omien käsiensä työn tulos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti