28. lokakuuta 2014

Viikon käsityöyrittäjä - Marja Köppä



Kuka on Marja ja millainen on sinun yrityksesi Maheka Design?

Olen kangasalalainen, 70-lukulainen, korallinpunaisesta ja oranssista pitävä, nostalginen, vintagea ihaileva maatalon tyttö, jolla on levottomat kädet -syndrooma. Kädentaidot olen perinyt molemmilta vanhemmiltani ja jo pienestä pitäen näprännyt milloin mitäkin. Koulussa lempiaineeni oli tietenkin käsityöt ja sen seurauksena peruskoulun jälkeen kävin ammattilukion pukuompelulinjan. Sen jälkeen olikin mietinnän paikka opiskelujen suhteen. Olisin päässyt Hämeenlinnaan Wetterhoffille, mutta valitsin kuitenkin kaupallisen koulutuksen, kun ajattelin, että sitä tarvitaan hommassa kuin hommassa. Tradenomiopintojen jälkeen olin toimistotöissä siellä, täällä ja tuolla ennen yrittäjyyttä.

Maheka-nimi tulee etunimistäni, Marja Heli Kaarina. Päämateriaaliani ovat vanhat 1950–70-lukujen tapetit, joista ensimmäisiä olen löytänyt rullan loppuina kotoa vintiltä ja mummulani vintiltä 50- ja 60-lukujen taloista. Niistä syntyy koruja sekä naisille että miehille ja lisäksi piensisustustuotteita kotien piristykseksi. Maheka tarjoaa vaihtoehtoisen tavan sisustaa tapeteilla.



Millainen on ollut tiesi yrittäjänä?

Vuonna 2006 löysin koruharrastuksen, joka vei mennessään niin voimakkaasti, että kesällä 2007 perustin yrityksen, joka valmisti hopea- ja helmikoruja. En koskaan ollut ajatellut yrittäjäksi ryhtymistä mutta koska veljeni perusti oman autoalan firmansa saman vuoden alussa, ajattelin, että kyllä minäkin nyt sitten. Viisi vuotta myöhemmin kuvaan astuivat vanhat tapetit, joiden myötä hopeakorut saivat väistyä ja siirryin aluksi tekemään tapettikoruja ja innostuttuani tapeteista entistä enemmän ja tapettivaraston kasvaessa tuotevalikoima laajentui myös piensisustustuotteisiin eli rasioihin, kelloihin ja varjostimiin. Tapetti taipuu moneksi, katsotaan, mihin siitä vielä on. Ideoita ja ajatuksia riittää kyllä. 

Millainen on tavallinen työpäiväsi?

Päivät vaihtelevat paljonkin, joten helpompi olisikin kuvailla tyypillinen työviikko. Silloin, kun voin olla koko päivän työhuoneellani kotona, on ohjelmassa mahdollisimman paljon tuotteiden tekoa. Leikkaan tapetteja, maalailen ja lakkailen rasioita ja kelloja ja teen koruja. Viikoittan olen myös puotipuksuna Lempäälän Ideaparkin Mummola-lahjapuodissa, jossa on tuotteitani myynnissäkin. Päivittäin menee paljon aikaa myös tietokoneella. 

Millainen on unelmatapettisi? Mitä siitä tekisit?

Tapettiharrastuksen myötä toinen toistaan ihanampia tapetteja on tullut vastaan ja tulee edelleen, joten suosikkikuosejakin on monia. Muutamat kuosit ja värit ovat osuneet ja uponneet niin hyvin, etten ole raaskinut niitä vielä mihinkään käyttää vaan olen jemmannut ne toistaiseksi odottamaan omaa vuoroaan. Niiden joukossa on yksi, jossa on isoja keltaisia ruusuja, toinen, jossa on oransseja ruusuja, ja kolmas, jossa on korallinpunainen ja keltainen kuvio. Unelmatapetissani on siis ehdottomasti lämpimiä kevään sävyjä ja mahdollisesti kukkakuvio. Kyllä ne tapetit jonkin aikaa jemmassa oltuaan kertovat, miksi haluavat isona tulla. Asun 60-luvulla rakennetussa talossa, joten todennäköisimmin ne päätyisivät ihan perinteisesti seinään. Mutta ehdottomasti teen niistä myös korusarjan itselleni!  

Mitkä on työsi plussat ja miinukset?

Plussaa on tottakai vapaus toteuttaa itseäni omalla tavallani materiaalilla, johon olen korviani myöten umpirakastunut. Pidän myös messuilla ja tapahtumissa olemisesta, vaikka ne tarkoittavatkin todella pitkiä päiviä, paikallaan seisomista ja pitkiä ajomatkoja ja huonosti nukuttuja hotelliöitä. Pahin miinus on varmasti krooninen ajanpuute. Yhden ihmisen rahkeet eivät määräänsä enempään riitä, joten on osattava priorisoida ja sietää jatkuvaa välttämättömien mutta vieläkin tekemättömien töiden listaa. 

Mitä toivot yrityksesi tulevaisuudelta?

Toivon, että löydän vielä paljon uusia vanhoja tapetteja materiaalikseni. Toivon myös, että saan ensi vuodeksi kaavailemani uudet tuotteet jo keväällä markkinoille. Pitemmällä tähtäimellä suunnitelmissa on pihan navetan remppaaminen työtiloiksi. 



***
Ensi viikolla Marjan haastateltavana Pienet Oranssit -yrityksen Marika.

1 kommentti:

  1. Aina olen ihmetellyt, mistä kummasta löydät ne kaikki mielettömän hienot tapetit, joita tuotteissasi on. Etsimistyöhönkin varmaan uppoaa oma aikansa?

    Ihana mekkokin!

    VastaaPoista