7. marraskuuta 2014

Kiirettä pitää

Käsityöyrittäjille tämä on vuoden kiireisintä aikaa. Suomen suurimmat käsityömessut Tampereella avautuvat viikon kuluttua ja sen jälkeen alkaa joulumyynti. Tampereen messuille tullaan ympäri Suomea, niin myyjät kuin asiakkaatkin. Monelle pienelle yritykselle se on iso rytistys ja tänäkin vuonna siellä on monta ensikertalaista, jotka parhaillaan jännittävät kaiken sujumista. Vaikka olisi vanha konkarikin, niin silti pikkuisen jännittää. Kenelläkään meistä ei ole sitä kristallipalloa, joka kertoisi, kuinka myynti tänä vuonna sujuu ja kenen pöydällä on se todellinen hittituote.

Nekin yritykset, jotka jättävät messut syystä tai toisesta tänä vuonna väliin, ovat kiireisiä. Tai ainakin pitäisi olla, joulumyynti on ovella ja sitä varten pitää valmistaa tuotteita myyntiin. Sekin hieman jännittää, että onko osannut valmistaa juuri niitä tuotteita, jotka saavat asiakkaat riemuitsemaan ja jotka päätyvät pukinkonttiin. Huomaako valmistaa riittävästi, mutta ei liikaa. Sitten tulee aina vielä viimetipan ahaa-elämyksiä, eli keksii ihan uuden idean ja sitä pitäisi sitten tietysti ehtiä valmistamaan myös. Oman jännityksensä tuo tietysti se, että onko se kenenkään muun mielestä loistoidea, koska siitä ei tietenkään etukäteen ehdi paljon asiakkaiden mielipiteitä tiedustelemaan ja testailemaan.


Kiirettä pitää siis käsityöyrityksissä, päivät venyvät pitkiksi ja hermot kiristyvät. Pitkää pinnaa tarvitaan myös perheeltä. Siivous, pyykinpesu ja ruuanlaitto eivät ole ihan ensimmäisenä tehtävälistalla. (Monesti tosin tuntuu, että nämä eivät yleensäkään ole käsityöyrittäjän tehtävälistan kärjessä.) Monella on kuitenkin perhe ja pieniä lapsia ja sillon voi tuntua joskus vaikealta saada tätä yhtälöä toimimaan, varsinkin tähän aikaan vuodesta.

Käsityökorttelin yrittäjillä tänä vuonna on ehkä vielä hiukan jännittävämpää kuin yleensä, nimittäin siellä Tampereen Kädentaidot-messuilla on Käsityökortelilla ihan oma näytös ja näyttely. Tämä vaatii aivan erityisen rutistuksen ja siinä on monen eri yrittäjän kädenjälki näkyvissä muuallakin kuin niissä esillä olevissa tuotteissa. Tällainen vaatii hyvää yhteishenkeä ja yhteen hiileen puhaltamista, sekä samaan aikaan kykyä astua hetkeksi toisen asemaan. Nostan hattua ja kumarran tälle porukalle, joka tällaisena kiire aikana pystyy luomaan messuille jotain aivan uutta, loihtimaan näytöksen, näyttelyn ja vielä huolehtimaan siinä sivussa sen oman myyntinsä.

Tänä vuonna, jos koskaan kannattaa mennä tutustumaan Suomen Kädentaidot messuille Tampereelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti