23. syyskuuta 2014

Viikon käsityöyrittäjä - Riikka Kipponen




Kuka olet? Mistä tulet? Minne olet menossa?

Olen Kipposen Riikka Petäjävedeltä, Keski-Suomesta. Perustin vuoden 2013 alussa toiminimiyritykseni Kipriikan. Suunnittelen ja valmistan kotona olevalla työhuoneellani pääosin kierrätetyistä kankaista ja ylijäämämateriaaleista erilaisia säilyttimiä arjen avuksi ja piristykseksi. Joihinkin tuotteisiin painan kuvioita ja tekstejä. Kierrän myymässä tuotteitani erilaisissa tapahtumissa ja markkinoilla. Tuotteitani saa myös nettikaupastani, tilaamalla sähköpostitse ja muutamilta jälleenmyyjiltä. Valmistan tilauksesta tuotteita myös asiakkaan toivomusten mukaan. Olen koulutukseltani myös käsityönopettaja ja yritystoiminnan ohessa käyn edelleen välillä peruskoulussa pitämässä tekstiilityön tunteja. Yritystoimintani on vielä kuitenkin aika lapsenkengissä ja koko ajan etsin ja mietin ja muokkaan tuotevalikoimaani ja sitä, mihin suuntaan yritystäni veisin. Aloitin juuri Yrityksen kehittämispaja-koulutuksen ja toivonkin, että saisin koulutuksesta apua pohdintoihin yritykseni tulevaisuudesta ja suunnasta.

Millainen tie johdatti sinut yrittäjäksi?

Jo opiskellessani tekstiilialan artenomiksi Kuopiossa 1990-luvulla haaveenani oli perustaa oma käsinpainettuja tuotteita valmistava yritys. Rohkeutta ei vielä valmistuttuani vuonna 1999 löytynyt, joten päädyin "turvallisempaan" ratkaisuun ja hakeuduin opiskelemaan käsityönopettajaksi Savonlinnan Opettajakoulutuslaitokseen. Kun valmistuin sieltä käsityönopettajaksi, sain kotipaikkakunnaltani pitkiä sijaisuuksia peruskoulun käsityönopettajana. Tuolla tiellä olin yhteensä viisi vuotta ja samanaikaisesti painoin ja ompelin tuotteita satunnaisesti erilaisiin tapahtumiin ja markkinoille. Vuonna 2010 jäin työttömäksi vakisijaisuuspaikastani käsityönopettajana ja kävin sen jälkeen pari yrittäjyyskurssia. Joulun alla 2012 tein lopulta päätöksen ryhtyä yrittäjäksi, hain starttirahaa ja perustin Kipriikan. Niin monena vuonna käydessäni Tampereen Kädentaitomessuilla olin ihastellut ja kadehtinut lukuisia kädentaitajia omilla osastoillaan ja vihdoinkin vuoden 2013 marraskuussa minäkin olin siellä mukana ensimmäistä kertaa!

Miten päädyit käyttämään juuri kierrätysmateriaalia?

Valmistan tuotteeni pääosin kierrätetyistä kankaista ja ylijäämämateriaaleista siksi, että maailma on jo täynnä materiaaleja, jotka pitää vain "löytää" ja osata kekseliäästi hyödyntää. Toisaalta samanlaisen materiaalin vähäinen määrä pitää sarjatyön tekemisen mielenkiintoa yllä: samaa kangasta ei ole satoja metrejä ja tuotteen ulkonäkö vaihtuu saatavissa olevan materiaalin myötä. Näin ollen tuotteista tulee yksilöllisiä ja asiakkaalle persoonallisempia kuin satojen kappaleiden erissä valmistettuna. Osa tuotteistani on myös ekologisempaan vaihtoehtoon kannustavia, kuten kangaskauppakassit, kestohedelmäpussit ja kierrätyskassit, joissa ainakin osittain kierrätettyjen materiaalien käyttö tuntuu luonnolliselta.



Mikä on inspiroivinta työssäsi? Minkä jättäisit mieluiten muiden tehtäväksi?
Eniten pidän työssäni uusien tuotteiden suunnittelusta ja ideoinnista sekä prototyyppien tekemisestä. Tekniikoista kankaapainanta on se kaikkein rakkain työmuoto. Jos vain olisi mahdollista taloudellisesti, jättäisin sarjaompelun, markkinoinnin ja valokuvaamisen muille ja toimisin itse suunnittelijana ja uuden ideoijana ja tuotteiden kuvioijana. Onneksi olen jo tajunnut ulkoistaa kirjanpidon tilitoimiston tehtäväksi!

Millainen on tyypillinen työpäiväsi?

Herään klo 7. Laitan lapset kouluun ja eskariin ja noin kello 9 istahdan tietokoneen ääreen katsomaan sähköpostin, Facebookin, tilaukset jne. Jos on pakattavia tilauksia, hoidan ne valmiiksi heti aamusta. Aamupäivän aikana, kun nuorimmainen on vielä eskarissa, käyn kylällä viemässä postiin postitettavat paketit ja hoidan muut juoksevat asiat. Leikkaan yleensä isomman määrän kankaita valmiiksi ommeltavaksi. Painan kankaat ja annan niiden kuivua yön yli. Pyrin ompelemaan tuoteitta 10-20 kpl sarjoissa, mutta koska väritykset vaihtelevat usein aika paljon, ompelen tuotteet siinä järjestyksessä, missä vähiten joutuu vaihtelemaan ompelukoneeseen lankoja. Jos työn alla on painettuja kankaita, kiinnitän värit yleensä aamulla, jotta pääsen jatkotyöstämään tuotteita. Työpäiväni jatkuu usein iltaan asti, sillä kotona työskennellessä tulee tehtyä välillä myös muuta: pyykinpesua, tiskikoneentäyttöä, lapsen läksyjen kuuntelua, kaikkea muuta äidin arkeen kuuluvaa. Joskus tuntuu siltä, että olisi tehokkaampaa työn kannalta, kun työhuone olisi jossain muualla kuin kotona, eikä siellä pystyisi tekemään muuta kuin työtä.

Mistä nautit työn ulkopuolella?

Perheeni, mieheni ja kaksi lastani ovat minulle hyvin tärkeitä ja kiireetön yhdessäolo heidän kanssaan on niitä asioita, joille tällä hetkellä jää aikaa liian vähän. Nautin toisaalta myös siitä, kun pääsen välillä pois kotoa ja näen muita käsityöläisiä eri tapahtumissa. Välillä yksin työskentely tuntuu työläältä ja tarvitsisi sitä toisen asiaa tuntevan mielipidettä, tukea, kannustusta ja seuraa. Pyrin myös pitämään kuntoa yllä uimalla ja käymällä vesijumpassa ja välillä kahvakuulailemassa. Liikunta auttaa unohtamaan mieltä askarruttavat asiat hetkeksi ja toisaalta kestämään stressaavia asioita paremmin.

Millaisia suunnitelmia sinulla on yrityksesi suhteen?

Yritykselläni on nyt mennossa yrityksen ja erehdyksen oppivuodet ja toivon saavani kokemuksen kautta selkeyden siitä, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Toivon myös löytäväni tasapainon työn ja muun elämän suhteen, sillä välillä tuntuu, että päivään ei työn lisäksi mahdu juuri muuta.

Mitä et ikinä aio kokeilla?

Vannomatta paras, mutta keramiikan teko ja yleensä käsillä muotoilu savesta tai jostain muusta materiaalista kuin tekstiilistä ei ole minun vahvimpia puoliani.


Ensi viikolla vuorossa Tiltaltin Taijan haastattelu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti