9. syyskuuta 2014

Viikon käsityöyrittäjä - Anne Vuorela



Esittele itsesi, eli kuka olet ja mistä tulet? Kerro myös jokin hauska tai yllättävä asia itsestäsi!

Olen Anne Vuorela, syntyjään lupsakka savolainen, nyttemmin pohjanmaalaistunut, vaikka murre ei olekaan tarttunut :) Koulutukseltani ja aikaisemmalta ammatiltani graafinen suunnittelija, ja nykyään täysipäiväisesti korualan yrittäjä, vaikka välillä teen myös graafisen suunnittelijan hommia omassa pikkutyöpajassa. Onpas vaikea keksiä itsestään mitään hauskaa tai yllättävää, hmm… Yllättävää (ehkä eniten itselle) on ollut se, että kovasta esiintymisjännityksestä kärsineenä päätin lähteä myymään tuotteitani kotiesittelyiden kautta. Siitäkin huomasi selviävänsä, kun tuntee omat tuotteensa perin pohjin.

Kerro yrityksestäsi ja sen synnystä

Koruntekoharrastuksesta innostuneena perustin sivutoimisen yrityksen vuonna 2009. Yritykseni nimi on Vernada ja se on yhdistelmä lasteni Vernerin ja Aadan nimistä. Vuoden 2013 alussa jäin mainostoimistotyöstä ”virkavapaalle” pyörittelemään omaa firmaa ja loppuvuodesta rohkenin irtisanoutua kokonaan ja jatkaa täyspäiväisenä yrittäjänä. Graafisen suunnittelijan tausta tukee mielestäni hyvin koruntekijän työtä, jossa muuten olenkin kantapään kautta itseoppinut. Käytän koruissani mm. suunnittelemiani metallisia, kannustavia ns. ”voimateksti”-elementtejä, sekä suunnittelen itse myös puisten laserleikattujen osien mallit. Yritykseni korusuunnittelussa kantavana ideana on monitoimisuus: eri koruja voi yhdistellä monin eri tavoin toisiinsa ja tuloksena saadaan paljon aivan uudenlaisia ja asiakkaan itsensä näköisiä kokonaisuuksia. Pidän edelleen jonkin verran korukutsuja, kierrän messuja ja tapahtumia, sekä myyn tuotteitani suoran työpajani puodista sekä verkkokaupan kautta.



Mitkä ovat hyvät puolesi yrittäjänä?

Mielestäni olen joustava ja leppoisa sekä ideoin jatkuvasti uutta.

Mitä ominaisuuksia haluaisit kehittää yritystoiminnassasi?

Tällaisena moniajotyyppinä haluaisin kehittää itseäni; pitäisi oppia keskittymään oikeisiin asioihin, että saisin kaiken tekemisen sujuvammaksi. Toisinaan työt eivät oikein etene, kun säädän kaikkea tärkeää ja vähemmän tärkeää yhtä aikaa. Haluaisin lisäksi selkeyttää tuotevalikoimaani, karsia turhaa pois, luoda uusia mielenkiintoisia malleja sekä löytää oikeanlaiset yhteistyökumppanit niin jälleenmyyjiksi kuin alihankkijoiksi.

Mitä harrastat tai mistä nautit? Onko sinulla jotain ikiomaa juttua, jolla hemmottelet itseäsi?

Harrastan öljyvärimaalausta eräässä harrastelijaryhmässä silloin kuin satun ehtimään. Minun ”salainen” harrastukseni on tanssi-improvisaatio jota harrastelen vain omassa rauhassa kotona. Muuten hemmottelen itseäni ihan vain olemalla perheen ja ystävien kanssa sekä herkuttelemalla hyvällä ruualla - suklaa on valitettavasti paheeni.

Miten perheesi kuvailisi sinua?

Varmaankin yhdellä sanalla - työnarkomaani. Tunnustan, että teen liikaa töitä tai ainakin liian pitkiä päiviä. Toivottavasti perheenjäsenet ovat myös ovat iloisia siitä, että teen töitä kotona ja olen kuitenkin käytettävissä aina hädän tullen.

Missä näet itsesi ja yrityksesi tulevina vuosina?

Unelmoin yritystoimintani olevan sen verran kannattavaa, että voin sanoa oikeasti eläväni sillä. Uskon että saan pidettyä yritykseni toimintakykyisenä ja omaperäisenä. Taistelen että saisin tehdä edelleen sitä mitä kohtaan tunnen intohimoa, etten kadottaisi sitä mikä innostaa ja motivoi tähän työhön. Uskallan tehdä oikeita päätöksiä, että kaikki tämä onnistuu.

Millainen olisi unelmiesi lomamatka?

Parin viikon leppoisa loma perheeni ja sisarusteni perheiden kanssa, jossain lämpimässä ilman mitään työhön liittyvää (paitsi ehkä luonnoslehtiö) mukana. Ei liikaa aikataulutettua ohjelmaa, vaan rennosti mukavaa yhdessäoloa.



Ketä käsityöyrittäjää sinä haluat haastatella?

Valitsin haastateltavakseni Teelikamenttenin Mari Albertin, koska ihastuin hänen raikkaan värikkäisiin ja ilmeikkäisiin lasten vaatteisiin ja Mari on mukavantuntuinen persoona näiden valloittavien tuotteiden takana.

2 kommenttia:

  1. Onnea ja loisteliasta tulevaisuutta menestyksessä ja maineessa Anne Vuorela.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toivon sydämmestäni sulle onnea ja menestystä, kun olet muutenkin niin kultainen ihminen ja korusi ovat ihania, oikean valinnan teit.

      Poista