3. heinäkuuta 2014

Kirjoittajaesittelyssä Minttumaria



Olen Minttumaria, kolmen lapsen äiti, yhden miehen vaimo, käsillätekijä, haaveilija, arjen ihmeiden ihmettelijä ja omien polkujen kulkija. Asun perheeni kanssa punaisessa mummonmökissä Hämeenkyrössä ja arkeemme mahtuu melkoisesti menoa ja meteliä. Mökki on hieman kallellaan, mutta kenelläpä se olisi elämäkään ihan suoraan aina sujunut.


Yritykseni nimi on Minttumaa.  Se on pikkuinen mutta värikäs yhden naisen yritys, joka valmistaa ja myy käsintehtyä saippuaa, tuotteita kierrätysmateriaaleista ja tuotteita, joilla on jotain sanottavaa.  Minttumaa sai alkunsa käsintehdystä palasaippuasta, jonka sain tuliaisiksi lapsuuden ystävältäni. Käsintehty saippua! Ihastuin ja yllätyin, sillä en tiennyt että saippuaa voi tehdä itse. Mutta pian tein niin. Ensimmäinen saippua oli minttusaippua, johon haudutin mukaan karjalanminttua oman kotimökin puutarhasta. Minttusaippua sai myöhemmin rinnalleen rönsyilevän ja moneen suuntaan kasvavan tuotejoukon.  


Tuotteissani on alusta asti ollut takana tärkeä ajatus. Tuotetta pitää voida käyttää johonkin, tai sillä pitää olla jotain sanottavaa. Sanottava voi olla esimerkiksi kierrätysmateriaalin viesti kestävästä elämäntavasta, tai tuotteeseen sisältyvä teksti. Se voi olla pieni kannanotto niiden asioiden puolesta, jotka tunnen tärkeiksi sydämessäni, tai se, että tuotteeni kautta joku saa päiväänsä ilonpilkahduksen tai toivonkipinän. Töissäni käytän materiaalia monipuolisesti, mm. tekstiilejä, savea, paperia, lasia, luonnonmateriaaleja, metallia, ja mitä milloinkin.


Minua inspiroivat monet asiat. Jos näen tai koen jotain minua puhuttelevaa, syntyy mielessäni nopeasti ketjureaktio, joka päättyy tuotteeksi.  On kuitenkin kolme inspiraation lähdettä jotka haluan erityisesti mainita.  Niistä ensimmäinen on luonto ihmeineen, väreineen ja aarteineen. Toinen asia ovat lapset, joiden aidot ajatukset sekä villi tapa elää ja olla pakottavat aikuisenkin katsomaan maailman eri tavalla, ja joiden omaperäinen tyyli tehdä taidetta jaksaa aina vain ihastuttaa minua. Kolmas asia ovat erityiset, monimerkitykselliset, hassut tai kauniit sanat, jotka alkavat elää mielessäni ja päätyvät tavalla tai toisella valmiiseen tuotteeseen. 

Vaikka yritykseni sai alkunsa näin, rakkaus käsillä tekemiseen, luomisen palo ja ehtymätön ideavarasto, ne ovat värittäneet elämääni aina. Muistan kun mummoni opetti minulle virkkausta, kärsivällisesti, siitä huolimatta että kadotin jokaisen häneltä lainaksi saamani virkkuukoukun ja lähes kaikki työni jäivät kesken. Oppia olen saanut alan koulustakin, vaikkakin se jäi kesken elämäntilanteen muuttuessa. Mutta pelkästään  koulutuksen varassa ei Minttumaata olisi tullutkaan. Tapani oppia on erilainen, tapani katsoa maailmaa toisenlainen. Mieluummin teen niin kuin tunnen oikeaksi, enkä niin kuin ”kuuluu” tehdä. Jos en voi tehdä omalla tavallani, on aika valita toinen tie. En ole koskaan haaveillut saavuttavani hienoa uraa, enkä osaisi olla yrittäjä vain rahaa saadakseni, sillä olen enemmän taiteilijasielu kuin rahantekijä. Olen kuitenkin onnellinen saadessani tehdä tällaista työtä, käyttää saamiani lahjoja tavalla joka tuntuu minulle sopivalta.


Virkkuukoukut ja muut tarvikkeet, ne ovat yhä jatkuvasti hukassa. Mutta etsiessäni niitä löydän useimmiten jotain, mitä en edes etsinyt. Mutta ei se mitään, niin on syntynyt valtaosa Minttumaan tuotteista. Tuntuu mukavalta voida kertoa, että osan tuotteista saan vieläkin tehdä mummon virkkuukoukuilla (niillä muutamilla joita hukka ei ehtinyt syödä). 

Minttumaan tuotteita, ja tarinoita niiden takaa, voit kurkistella Minttumaan blogista.


6 kommenttia:

  1. Kiva tutustua sinuun 'Minttumaan' emo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja niin kivaa kun saan olla mukana kirjoittamassa täällä :)

      Poista
  2. Elämänmakuinen sielusi todella näkyy ihanissa tuotteissasi. Runosi ja muut tekstisi ovat niin kauniita. Ja nyt kun katsoin ensimmäistä kuvaa, niin huomasin, että Minttumariassa ja Minttukarhussa on selvästi samaa näköä :)

    VastaaPoista
  3. Hyvä ihme miten inspiroiva(a).
    Minulla ei yhäkään ole ainuttakaan rintamerkkiäsi,
    vaan tepäs asuttekin ihan lähellä.
    Jonain päivänä varmasti on!

    VastaaPoista