Minä innostuin helmitöistä vähän vahingossa. Tyttäreni oli seitsemän vuotias kun hän halusi mennä kansalaisopiston helmityökurssille. Vein hänet sinne ja jäin hetkeksi katsomaan kuinka tyttö siellä pärjää, koska kaikki muut osallistujat olivat aikuisia. Pian kävi ilmi, että kurssilla olisi pitänyt osata lukea, jotta olisi pystynyt oppimaan ohjeiden tulkitsemista. Tytär oli juuri koulunsa aloittanut, joten lukutaito oli vielä aika kankeaa, puhumattakaan että sillä olisi pystynyt tulkitsemaan kirjallisia ohjeita. Niin minä sitten jäin hänelle oppaaksi ja samalla innostuin itsekin näpertämään näistä pienistä helmistä kaikenlaista. Olin silloin tehnyt lamppuhelmiä jo muutaman vuoden ja huomasin, kuinka ihania koruja saa yhdistämällä nämä kaksi. Huomasin myös, kuinka vaikea on ymmärtää kirjoitettuja ohjeita, jos sattuu olemaan lukihäiriö.
Ajattelin nyt opastaa teidätkin helmitöiden pariin, ties vaikka innostuisitte. Jotta varmasti kaikki pääsevät alkuun, niin laadin hyvin yksityiskohtaiset ja helpot ohjeet, sekä otin kuvan jokaisesta työvaiheesta. Aloitetaan Peyote-tekniikasta. Se on kätevä perustekniikka, joka toimii monessa paikassa ja jota on myös helppo soveltaa. Hankintakulut homman aloittamiseksi sopivat myös laihemmallekin kukkarolle. Netistä nöytyy runsaasti korutarvikkeita myyviä kauppoja ja ainakin Tampereelta löytyy Helmimeri, missä on laaja valikoima korutarvikkeita.
Aluksi tarvitaan pieniä siemenhelmiä kaksi pussillista. Niitä myydään esim. 25g pusseissa. Helmineula ja helmilankaa. Helmineula eroaa tavallisesta neulasta siinä, että se ei leviä siitä kohdasta, missä on reikä. Mielellään vielä pala mehiläisvahaa. Nämä saa suunnilleen kympillä.
Ensin otetaan n. 50cm pitkä lanka ja painetaan lanka mehiläisvahan ja peukalon väliin ja vedetään lanka siitä koko matkaltaan, jolloin siihen tarttuu vahaa. Nyt kun se on vahattu, niin mahdolliset solmut ja sotkut on helppo avata. Lanka on helppo pujottaa neulansilmään, kun langanpää puristetaan peukalon ja etusormen väliin ja ikäänkuin työnnetään neulansilmä lankaan, eikä toisinpäin.
Pujotetaan kuusi helmeä neulan avulla lankaan (siniset), otetaan valkoinen helmi neulaan ja pujotetaan neula toiseksi viimeisen helmen läpi.
Otetaan uusi valkoinen helmi ja pujotetaan neula neljännen sinisen helmen läpi. Sen jälkeen otetaan taas valkoinen helmi neulaan ja pujotetaan neula viimeisen sinisen helmen läpi.
Kiristetään lanka ja nyt pitäisi näyttää tältä.
Käännetään työ ja otetaan taas neulaan valkoinen helmi ja neula pujotetaan sen viimeksi laitetun valkoisen helmen läpi. Taas otetaan uusi valkoinen helmi ja pujotetaan neula keskimmäisen valkoisen helmen läpi ja lopulta kolmannen kerran valkoinen helmi neulaan ja pujotetaan sen rivin viimeisen valkoisen helmen läpi.
Nyt näyttää tältä. Taas työ käännetään ja jatketaan pujottamalla helmi neulaan ja neula tuon rivillä toisena, hieman kohollaan olevan valkoisen helmen läpi jne.
Olen selvyyden vuoksi käyttänyt näissä kuvissa kahta eriväristä helmeä ja mustaa lankaa. Kannattaa ensin harjoitella muutama sentti näin, jotta ikäänkuin sisäistää systeemin, ja siirtyä vasta sitten siihen varsinaiseen työhön. Kansalaisopistossa kursseja vetäessäni huomasin, että monet haluavat heti aloittaa jotain kaunista, mutta vaikeaa ja jos jättää harjoitteluvaiheen pois, niin homma alkaa helposti tuntua hankalalta ja jää kesken.
Nyt kun on hiukan harjoiteltu, niin voidaan tehdä ensimmäiseksi koruksi sormus. Tähän tarvitaan 60-70 cm lankaa. Jos käytät vaaleita helmiä, niin käytä valkoista lankaa ja jos tummia helmiä, niin mustaa lankaa.
Otetaan neljä helmeä lankaan. (Käytin hieman kimaltavia 8 kokoisia helmiä, näissä ensimmäisissä töissä ei kannata niitä kaikkein pienimpiä helmiä vielä käyttää.) Samalla tavalla lähdetään eteenpäin kuin harjoitustyössäkin. Seuraa alla olevaa kuvasarjaa.
Kun nauha on riittävän pitkä, jotta se menee sormen ympäri, niin päät yhdistetään. Tarkista, että päät sopivat yhteen, niin että siinä missä reunimmainen helmi on ylhäällä, niin vastakappaleessa se on alhaalla. Lanka tulee tuosta kirkkaasta helmestä ja neula viedään yläpuolella olevasta rivissä kohollaan olvasta kirkkaasta helmestä läpi.
Sitten taas alarivin koholla olevasta turkoosista helmestä neula läpi.
Ylärivin turkoosista koholla olevasta helmestä neula läpi.
Lopuksi alarivin koholla olevasta kirkkaasta helmesta neula läpi. Kiristetään lanka.
Lopuksi neula viedään ylärivistä kaikkien neljän helmen läpi ja kiristetään.
Vielä kerran neula menee kaikkien neljän helmen läpi, niin että molemmat langan päät ovat lopulta samalla puolella. Sitten vielä solmitaan langanpäät tiukasti, mieluiten kaksi solmua päällekkäin. ja vedetään solmu neulalla helmen sisään. Tämän solmuhelmen päähän voidään vielä laittaa liimatippa, niin varmistetaan ettei mitään purkaantumista pääse käytössä tapahtumaan. Lopuksi langat katkaistaan saksilla mahdollisimman läheltä solmukohtaa.
Sormus on valmis sormeen pujotettavaksi ja sitten vaan kesämekko ylle ja ulos auringosta nauttimaan! Omassa blogissani on muutama kuva viimeaikoina tekemistäni helmitöistä, voit käydä katsomassa tästä linkistä.
Kiitos valaisevasta ohjeesta. Tiedä vaikka innostuisi kokeilemaan.
VastaaPoistaOle hyvä! Kannattaa kokeilla, tähän ei paljon aikaa mene kun on niin nopea aloittelijankin tehdä. Kun hommaan pääsee sisälle, niin tätä voi hyödyntää monessa kohdassa.
VastaaPoista